keskiviikko 16. lokakuuta 2013

P*skarteluhaaste #205 -toistoa (-jota löytyy myös pihastamme;)..)

Heissan!
 
P*skiksessa haasteena toistoa.
 
Kortissani toistoa löytyy ainakin väristä, hempeää pinkkiä pienelle prinsessalle;)
Leimana on KaiserCraftin ihana vaunuleima ja CIn tekstileima jotka molemmat leimasin pinkillä musteella, lisäksi piirsin hennot kehykset vaunuleiman ympärille, kuten CIn leimassa on.
 

Kukkiin lisäsin kimalleliimaa, toistamaan nauhan ja taustapaperin kimalletta:)

 
***
Toistoa löytyy myös puutarhasta;)
Tälläisen söpön 'pienen' aidanpätkän (kaiken kaikkiaan yht.n. 25m) tehtiin kesän aikana, miehen kanssa, tuohon pihan ja tien väliin.

 
Vaja on puuvaja, ja sen seinustalla on niin ihanat, patinoituneet vesikelkat, joilla ponit meitä viime talvena vetivät, toivottavasti tänäkin talvena olisi lunta sen verran, että saataisiin kelkat jälleen käyttööön!:)

 
Aita on kokonaisuudessaan niin, että päissä on 4 tuijaa, sitten kaksi 9m aidanpätkää joiden välissä 3 tuijaa. Aita sopii mielestäni mainiosti tähän maisemaan!:)
 
 
Piharakennus on saatu lähes ulkopaneloitua (kiitos ihanien apuvoimien!), ja pihasaunan ikkunatkin saapuivat vihdoinkin!:) -Ensiluntakin on lupaitu, joten nyt saakoon tullakkin, toisessa autossa on jo nastarenkaatkin alla!:)
 
Askarreltu on edelleen vähäisesti, mutta eiköhän se tästä, kun tämä muu rakentaminen hieman hyytyy kelien mukana..;)
 
 


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

P*skarteluhaaste # 203 ja sisutusjuttuja:)

Heissan!
 
Tämän kertaisessa P*skiksessa inspiroidutaan kuvasta..
 
 
Ja tässä korttini haasteeseen, koko on 5"x7", eli 12,5cm x17,5 cm. Koko on juuri passeli näille Stampendouksen Jumbo -kukkasille, tässä siis olen maskannut kukkarykelmän. Tämänkin leimasin askartelutapaamisessa Räimiskällä, ja totesin, että pitäisi ostaa itsellekkin...;)
Kotona sitten värittelyt ja kokoaminen kortiksi asti:)
 


 ***
Syksy innostaa taas sisustamaan, nämä kuvat olen tosin ottanut jo kuukausi sitten;)
-Aiemmat sisustusaiheiset postaukset näet tästä *klik*.
 
Tässä meiden makkarin seinä.. juu rakastan yhdistellä uutta ja vanhaa, sekä puuta ja valkoista:)
 
 
Tämä on siis sängyn päätyseinä, ja tämä hylly on sängynpäädyn yläpuolella:)
Seinä on siis lattialaminaattia!;D
 
 
 Tässä keittiön ja olkkarin välinen seinänpätkä, jossa on takka olohuoneeseen päin..
Nämä palkit ovat lattiasta kattoon kulkevat tukipilarit, jotka olen kuultolakannut/petsannut:)
Lasihyllyt on teetetty mittatilaustyönä.

 
Samaisella kuultolakalla/petsillä olen käsitellyt myös nämä hirsipaneelit, jotka koristavat olohuoneen seinää:)
Tämä seiä on tuota hyllykkö vastapäätä:)
 
 
Tässä inspiskuvia seinästä ja koriste-esineistä:)

 
'vanhan tammen' väristä puuta-valkoista-lasia-nahkaa ja harjattua terästä, ripaus harmaata/kiveä!
 
 
Tässä vielä alakerran vessa..
(Täytyy sanoa, että olen kyllä tykännyt siitä, että sain kaksi allasta mahdutettua pieneen tilaan, niille on ollut käyttöa lapsiperheen arjessa!)

 
ja tässä yläkerran vessaa..
 
 
Jossa yläkerran 'tekninen tila' on piilotettu/koteloitu pöntön taa.(-joka olisi muutenkin jouduttu laittaa kauemmas seinästä laskevan katon takia!) Kotelon päälle halusin samaa tasoa kuin on käytetty muutenkin vessassa, ja näin sain kapealle tasolle mahdutettua säilytystilaa, esimerkiksi näille..;)
 
 
Mitäs pidit?:)
 
Joku jo FBssä mainitsi, että: 'enskuun jälkeen on joulukuu, -ei paineita!';D
Yleensähän olen joululahjat ostanut marraskuun alkuun mennessä, saa nähdä, kuinka käy tänä vuonna, en ole aloittanutkaan!
Noh, toisaalta en osaisi lähteä joululahjaostoksille, kun ulkona paistaa aurinko!;D
 
Oikein ihanaa ja lämmintä syksyistä keskiviikkoa sinulle!