tiistai 20. marraskuuta 2012

DT Sinelli -poroja ja muuta jouluista:)

Heippa!
 
Sinellin marraskuun paketti sisälsi jälleen kerran kaikkea ihanaa ja inspiroivaa!
 
***
 
Ensimmäiseksi halusin kokeilla tehdä joulukuusen koristeen.
Koristeen tein niin, että ensin stanssasin 2mm puupahvista poron ja ruskealla tussilla värittelin pahvin reunat. Sitten liimasin kaksipuolista liimakalvoa ruskeaan helmiäiskartonkiin, josta stanssasin kaksi porokuviota sekä kohokuvioin ne. Sitten vain tarrakalvon toinenkin suojus irti ja liimaus molemmin puolin puupahvista stanssattuun poroon. Reiän tein Fiskarsin keskikokoisilla sirkkapihdeillä ja poron koristelin tarratimantein molemmin puolin.
 
 
Tässä kuvassa näkyy, kuinka paksu poro on ja näin ollen se pysyy hyvin muodossaan, vaikka sen laittaisi jonnekkin roikkumaan.

 
***
Tein myös todella simppelin porokortin. Kartongin toinen puoli on valkoinen ja toinen kaunis helmiäinen, tummanruskea. Leikkasin kartongista 15cm x15cm korttipohjan, jonka kanteen stanssasin porokuvion. Punainen nenä on tarratimantti, lisänä vain punaiseksi tussattu ääriviivatarra, sekä kultaista nyöriä kulkusineen.

 
***
 
Edellisestä kortista jääneen poron kuvan kohokuvioin, jolloin paperin valkoinen sisus tuli kivasti esille. Porokortin taustapapereina punainen kartonki, sekä skräppipaperista leikattu pala. Tarratimantteja ja kultaisia puolihelmiä sekä kulkunen koristamaan poron kaulaan.

 
***
 
Joulupapereista tein myös muutaman tagin Sizzix tagi stanssilla. Näissä käytin jouluisia kuviopapereita, tarratimantteja, punaista nauhaa sekä punaiseksi tussattuja ääriviivatarroja.

 
Toisen tagin joulutähtönen on tehty myös jouluisista kuviopapereista, napsuttelin terälehdet lehti-kuvioleikkurilla (Sinellin vastaava leikkuri). Ohje on keksimäni ja se löytyy täältä.*klik*
(Ainut ero on, että tähän kukkaan lisäsin kerrosten väliin kohotarrapalat, sekä tein kolme eri kokoista tähteä, joiden sakaroihin kiinnitin lehdet.)

 
***
 
Tein vielä tämän simppelin kaksikon, kortin ja pienen lahjapussukan.
Kortti on A4 leikattuna puoliksi, joka on vielä taitettu A6 kokoon.
Koristeena nauhaa, stanssatut ympyrät vaaleasta ruska-kartongista sekä ääriviivatarra ja itsetehty joulutähtönen.

 
 
Tässä omatekoiseen, A4 kokoisesta pahvista taiteltuun pussukkaan ohje:

 
Jouluisia juttuja tehdessä huomaa kaipaavansa lunta, ei meinaa oikein joulufiilis tulla ilmankaan..
Nooh, ehkäpä se tästä, kun askartelee kaikkea jouluista, Sinellin blogista löytyy ihania jouluisia askarteluvinkkejä!
 

1 kommentti:

  1. ihan mahtavat nuo porokortit, varsinkin tuo yksinkertaisempi on ihan uskomaton oivallus :D vau.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!♥ Tulehan toistekkin vierailulle!:)