Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korttisirkus Haastaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korttisirkus Haastaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. syyskuuta 2014

Korttisirkus haastaa #14 -aihe vapaa

Moikka!

Tälläinen piristävä kommentti oli ilmestynyt kommenttilootaan:)
 
 
 ..-eihän tähän kyselyyn voinut olla vastaamatta, kiitos!♥ -toivottavasti nämä kelpaavat katseltaviksi näin alkuun;)
 
Korttisirkus haastaa! -haastessa aihe vapaa, sen parempi syy esitellä muutama tuotos kesältä!;)
 
Kesä kului suurimmaksi osaksi ulkona ja näissä merkeissä.. 
 
 
(tämän kortin vein työpaikalle, kun jäin mammalomalle)
 
 
 
 
 
Syksyn tullen taas viihtyy enemmän sisätiloissa (-ja vähän askartelujenkin parissa!), vaikka kelit ovat kyllä suosineet ulkoilua vieläkin:)
 
Kortteja ja muita askarteluja ( ja pieniä suuria käsitöitäkin!) on tullut tehtyä jonkin verran, vaikka tänne blogiin asti ne eivät ole (vielä) päätyneetkään.;)
 
Pojan ristiäiset vietettiin heinäkuun helteissä, ja kummeiksi pyydettiin hyvät ystävät
Tälläisen ojensin yllätetylle, tulevalle kummitädille:')
 
 
 
Teksti on tulostettu ja vanhahtavaa tunnelmaa haettu reunojen mustettamisella.
Paperi on Graphic 45 sweet lullaby sarjaa -ihana!
 
Kakutkin värkkäilin itse..
 
 
 
 
Mies vei töihin kiitoksen kakun ja kortin muodossa:)
 

Eiköhän tämä blogijumi tästä, kun alkuun taas pääsee;)
Ps.Kiitos vielä Joanna kommentistasi, joka innoitti bloggaamaan!
 
 
Oikein ihanaa alkanutta syksyä kaikille!:)
 
 


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Korttisirkus haastaa! #13 -tee kortti 1v-10v lapselle

Heissan!
 
Korttisirkus haastaa! haasteessa aiheena kortti lapselle, ikähaarukalla 1v-10v. Tein tilauksesta vihaisen linnun, joka on nyt sitä uutta aikakautta, eli avaruutta;)
Tämä on kasattu stanssatuista ja käsin saksituista paloista:) Keskellä oleva vaalea ympyrä on lisäksi kohokuvioitu tuollaisella 'kuplakuviolla' -yrittää siis nyt esittää sitä kuuta/planeettaa?!;D 
 
 
 
Esittelen tässä vielä aikaisemmin samalla tekniikalla tehdyn vihaisen linnun, josta ylemmän tilaaja innostui:)
 
 
Ja tässä vielä poikamme kutsukortit viime vuodelta -samaa aihetta jatkaen;)
Netistä tulostettuja ilmaisia kuvia/papereita ja ladattu fontti. Ympyrä ja pilvistanssi, sekä kutsu-leima ja mustetta:)
 
 
Valmiina näyttivät tältä:)
 
 
***
 Eilen oli muutama aste pakkasta ja tuprutti pakkaslunta -tänään vuorotellen paistaa aurinko ja sataa VETTÄ...ja suurin osa lumesta on lammikoina pihassa -Huoh!:)
 
Tuossa edellisellä viikolla käytin jo muutamaan otteeseen kevät takkia, loppuviikosta saikin laittaa toppatakin niskaan, nyt on sitten kurakelien vuoro -joka on sitten niiiii-in ihanaa aikaa lapsiperheessä, lemmikejä unohtamatta!;D
 
Tule jo kevät!:)

torstai 6. helmikuuta 2014

Korttisirkus haastaa! #11 -ystävänpäiväkortteja ja suut makiaksi;)

Moikka!
 
Ystävänpäivä lähestyy, ja muutamia tilauskortteja on jo tullut tehtyä:)
Korttisirkuksen haasteessa haastetaankin tekemään ystävänpäiväkortteja, joten tässä Penny Blackin suloinen siili kera ilmapallojen:)
Paperit on Tiimarin paperikosta, kiekura on stanssattu Mankun stanssilla:)
Koristeena vain kakkupaperia ja muutama puolihelmi, tavanomaiseen tapaani!;)

 
***
Lisäksi haluan jakaa suklaanystäville ja herkkusuille maistuvan ohjeen, jonka löysin netistä, (en muista mistä..) ja muokkasin hieman omaan makuun..
 
Pohja:
2 Kananmunaa
120 g Voita
200 g Sokeria
2 rkl Vaniljasokeria
35 g Kaakaojauhetta (tummaa)
100 g Vehnäjauhoja
1.Laita uuni lämpenemään 175*C ja vuoraa uunivuoka (n.20cm x 30cm) foliolla.
2.Aloita pohjan valmistaminen vatkaamalla munat vaahdoksi.
3.Sulata voi kulhossa ja sekoita siihen sokeri, vanilja-aromi ja kaakaojauhe. 
4.Lisää seokseen jauhot ja sekoita lopuksi mukaan kananmunavaahto.
5.Levitä tasaisesti vuokaan ja paista uunin keskitasossa n. 22 min.
 Anna pohjan jäähtyä täysin ennen täytteen valmistamista.
 
Täyte:
60 g Huoneenlämpöistä voita
130-170 g Kaakao tomusokeria
30-50 ml Kuohukermaa
15-18 Murskattua Muumikeksiä

1.Vatkaa hetki huoneenlämpöistä voita kulhossa ja lisää sitten kerma ja sokeri.
2.Murskaa keksit ja sekoita ne mukaan.
3. Levitä seos tasaisesti browniepohjan päälle vuokaan ja ryhdy valmistaman kuorrutusta.

Kuorrutus
200 g Fazerin keksimurusuklaata
120 ml Kuohukermaa
2 rkl Voita
 
1.Sulata suklaa mikrossa (palaa herkästi)  -lisää kerma kokoajan sekoittaen.
2. Lisää lopuksi voinokare ja sekoita taseiseksi.
3. Kaada kuorrutus vuokaan ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen leikkaamista. Säilytä jääkaapissa.
 
 
Voin kertoa, että makeannälkä hävisi hetkeksi!;D

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

GDT -korttisirkus haastaa! #10 -valkoinen/kerma

Heippa!
 
Tämän postauksen ajastin, mutta se ei jostain syystä onnistunutkaan, joten tässä olisi:)
 
Sain kunnian olla korttisirkus haastaa! haasteen #10 GDT, (-kiitos!!)
 
http://korttisirkushaastaa.blogspot.fi/2013/12/haaste-10.html
 
ja tämän kertaisen haasteen aiheena valkoinen/kerma.
 
Halusin heti testata tätä uutukaista, Magnolian ihanuutta:) 
 Pohjapaperin olen kohokuvioinut, siihen päälle kohotarrapaloilla kerrostanut kolme Spellbidersin erilaisin reunuksin stanssattua ovaalia. Kukat ja kiehkura on Magnolian stansilla leikelty. Leimasin tekstin ja haikaran nyytin kera Mementon rich cocoa värillä.
 

Tässä näkee hieman tuota kerroksellisuutta:)
 

 
***
Viime viikonloppuna olin Tiinan järjestämässä Askartelutapaamisessa Kauhajoella, Räimiskällä.
 Kiitos jälleen Tiina!:)
 



 
Tälläkertaa sain jotain aikaankin, nimittäin pinon joulukortteja..
-jota tosin viimeistelin sitten kotona;)

 
..tämän näköiset niistä tuli:)
Embossasin valkoisella tekstin ja erikokoisia lumihiutaleita, isoin hiutale (Hero Arts) on n.10cm x 10cm , joten korttikoko on jälleen 7''x5'', harmahtavaa helmiäispahvia..

 
Osassa on turkoosit timangit ja osassa hopeiset..

 
Tekstin tulostin harmahtavalla, fontti on jälleen netistä ladattu:)

 
"Taivaalta sataa hienoista lunta,
kaunis on Joulun valtakunta.
Hiljaisuutta kuulostele,
syö, nuku ja nautiskele.
Mukavaa Joulun aikaa,
Uuden Vuoden taikaa!"


maanantai 19. elokuuta 2013

Korttisirkus haastaa! #6 -maisema

Moikka!
 
Korttisirkus haastaa! -maisemalla:)
 
Kesän aikana olen tehnyt Naapurin Rouvalle muutamat kortit hänen valitsemien kuvien ympärille. Hieman oli haastavaa käyttää valmiita kuvia korteissa, mutta mielestäni korteista tuli ihan passelit kokonaisuudet:)
 
Sopivasti yhdessä on se vaadittu maisema kuvana -Pallas tunturi:)
Tekstin olen kirjoitelut tietokoneella ja tulostellut, hieman saksin ja mustetta, että sain sen hieman vanhan näköiseksi, kuuset stanssattu MD stanssilla, kuten myös tirppa oksalla:)
Taustapaperin merkiä en nyt muista..
 


Tässä  käytettynä papereita, tekstileima, puolihelmiä ja Sizzixin framelits ja aakkos/numero-stansseja:)
 

 
Tämän huumorikortin jätiin myös melko vähiin koristusten osalta, kuva puhukoon puolestaan!:DD

 
***
 
Kesän aikana, eräissä pipploissa, sain myös kunnian (-jouduin!!) olla Karim Z.Yskowicz:n taustatanssijana..;DD (Olen tuo keskimmäinen valea naikkonen bleiserissä)
Kuva täältä *klik*
 
 


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Korttisirkus haastaa! #3 -kukkia

Heissan!
 
Korttisirkus haastaa tälläkertaa kukkasin;)
Eli siis kukkia,kukkia kaivataan!
 
Tilaajan toiveena A5 koossa.
Tilauksesta: voimakas pinkki, lila, tämä heppaleima, viirinauha nimellä, kukkia ja kimalletta.
Tästä löytyy kukkasia niin taustapaperista, leimasta kuin ihan mulperi paperisenakin;)
 
 
Tässä toinen samaa sarjaa,
Tilaaja halusi: turkoosi, lime, tämän leiman, viirinauha nimellä, sekä jotain poikamaista:)

 
Huomasithan että haasteeseen on DT haku käynnissä?!
edit. tämän vuoden pestit on täynnä!
-Onnellisena voin ilmoittaa että olen yksi onnekkaista!:)
 
Mukavaa keskiviikkoa!


maanantai 29. huhtikuuta 2013

Korttisirkus Haastaa #2 -aika

 Hei.
 
Korttisirkuksen haasteena aika ja mielestäni tämä käy haasteen aiheeseen.
Tilaustyönä tein adressin(A4 kokoinen), toiveina valkoista, kukkia sekä risti.
Tämän näköisen toteutin tälläkertaa.
 
 
Risti ja teksti ääriviivatarroja. Liljat StudioLight vintagekuva-arkista, kehyksinä hopeapaperia ja valkoista paperia.
 
 
Kannen isompi valkoinen paperi, on samaa 'pilvi' (marmoripintaista, läpinäkyvää) paperia, kuin allaoleva sisälehti(vaikkei kuvissa näy), ja sen alla on valkoista paperia hieman yli molemmilta reunoilta-kehystäen 'pilvi'paperin.
 

Tässä vielä lähikuva sisälehdistä, kaunista ja herkkää tuo paperi.
Nauhat valkoisesta langasta jälleen itse punotut.
 


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Korttisirkus haastaa #1 -huumoria!

Heippa!

Korttisirkuksen ekassa haasteessa kaivataan huumoria;)

Teksti sopii mielestäni vallan mainiosti tämän tälläytyvän Penny Blackin kisun kanssa!;)
Sekä teksti, että kisu on stanssattu muutama päivä sitten ostamillani Spellbindersin stansseilla.


Kortin kaikki paperit ovat alkujaan valkoiset. Ihan alin pinkki paperi, joka kehystää taustapaperin, on saanut joka reunaan pinkkiä mustetta, kuten myös tekstin tausta. Taustapaperiin leimailin myös pinkillä nuottiviivastoa, sekä päälle harmaalla musteella nuo kiehkurat.


Kukat tein niin, että rypistin ensin paperin, sen jälkeen kevyt pinkin musteen levitys (näin kukkaan sai kivan pinnan) ja lopuksi napsuttelin kahdella erikokoisella kukkaleikkurilla terälehdet. Kukat kokosin glossyllä kasaan, niin että kaksi alinta ovat samankokoisia, mutta limittäin ja ylimmäksi sitten kokoa pienenmpi ja päällimmäiseksi tuollainen hopeinen helmihattu ja puolihelmi:) 



Näitä kukkia voisi tehdä muutamat lisää eri väreissä, tuota helmihattua minulta löytyy myös antiikkisen värisenä.. voisi sopia vintage kortteihin.. hmm:)

Meillä molemmat lapset sairastavat mahatautia :/ Esikoinen aloitti aamulla puoli 7 ja neiti sitten muutaman tunnin kuluttua..:/ Toivottavasti tauti on kohta selätetty tässä tuvassa..

Terkuin,

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

UUSI Korttihaaste blogi!

Heissan!
 
Korttisirkuksen Nanna on aloittanut uuden korttihaasteen -kivaa!:)
Klikkaa kuvaa, niin pääset kurkkaamaan haasteen sivuille!
 
 
(Joku saattaa muistaa, kun Lauran korttihaasteen loputtua kyselin alkuvuodesta FBssä alustavasti halukkuutta uudelle kortti/askarteluhaasteelle -innokkaita osallistujia ilmoittautuikin:), mutta valitettavasti totesin, ettei aikani riitä haasteblogin vetämiselle:/.. ihanaa siis, että uusia haasteita ilmestyy!:)..)
 
Korttisirkus haastaa! -eka haaste ilmestyy siis 15.3!:)