torstai 15. maaliskuuta 2012

Sinelli DT - pupuja ja perhosia!:)

Moikka!:)
Sinellin DT-paketista paljastui tällä kertaa Sizzix'in stanssi, jossa on suloinen pupu ja perhonen, lisäksi Ruska kartonkeja, nauhoja ja rusetteja, kukkia, kimalleliimaa, höyheniä, arkillinen pääsisäis- tervehdyksiä, munia, ääriviivatarroja sekä tussi, joka käy myös ääriviivatarrojen värittelyyn.
Ensimmäiseksi tein pupusen esim. pääsiäsiruohon sekaan, tai narsissiruukkuun koristeeksi:)

(Rekvisiittana munat sekä kori, jonka tuunasin viime pääsiäiseksi)
Tässä kuvassa näkyy pupunen paremmin..
Eli ensin stanssasin stanssilla ruskeasta, vahvasta akryylihuovasta pupun, tein paksulla neulalla reijän puutikun pätkää varten ja liimasin pupun tikkuun, näin pupunen pysyy paremmin pystyssä:)
Lisäsin vielä valkoiset pienet helmet silmiksi ja rusetit kaulaan, tein siis molemmille puolille, joten ei haittaa mistä suunnasta pupua katsoo:)
***
Suloista pupua käytin jälleen, kun koristelin karkkipussukan.
Pussukan etiketin voi tehdä Sizzix Framelits terällä niin, että vain osa paperista osuu terän alle, ja näin saat kauniin piparireunan etikettiin:)
Sekä etiketin että pupun reunoja hieroin hieman Distress ink'in musteella.

Niittasin pussukan kiinni etikettiin, ja peitin niitit tuolla nauhanpätkällä. Koristeeksi laitoin kukat ja niiden keskustoiksi hieman kimalleliimaa:) Iloista pääsiäistä -teksti on ääriviivatarra, jonka värittelin tussilla ruskeaksi -kuten myös puolihelmen pupun silmäksi.
***
Hieman työläämpi nami'pussi' on pikkuinen kori, jonka ohje on alempana.

Koristelin korin nauhalla, höyhenillä,kukilla ja puolihelmillä. Alareunan nauha peittää kivasti saumakohdan:)
Kahvan reunat leikkasin piparireunaisilla saksilla, ja lisäsin rusetin, höyhenen sekä iloista pääsiäistä- tekstin arkista:)

Koristeeksi lisäsin myös pikkulinnun vartioimaan muniaan:)
Kori on pullollaan nättejä munanmallisia pääsiäisnameja:)
Tässä ohjeet:
(klikkaa suuremmaksi)

Tässä läpileikkauskuva:)
***
Pari korttia tein myös tuon suloisen stanssin innoittamana:)
Tässä Pupunen..
Ja tässä perhoset.. Molemmissa käytin koristeena höyheniä, nauhaa, puolihelmiä, ääriviivatarroja, sekä taustapapereina aikaisemman DT-paketin mukana tulleita, ihania ja raikkaita, Papermanian Tulip -paperinkon papereita!:)
***
Tein vielä simppelin koristeen vaikka lasten kanssa tehtäväksi:)
Pujotin valkoiseen ompelulankaan vuorotelleen stanssattuja perhosia ja valmiita rusetteja..
Alimmaisena on painona pari kirkasta helmeä, joiden välissä muutama kukan terälehti:)
Perhoseen lisäsin pistoihin mikrohelmiä..
***

Huomasittehan, että tällä viikolla (vk11)
Sinellissä on postikulut 0,01e!:)
Askartelutarvikkeitahan ei voi olla koskaan liikaa!:) -vai miten se nyt oli..;D
***
Mukavaa loppuviikkoa!:)
Askarteluterkuin,

19 kommenttia:

  1. Ihania pääsiäisjuttuja olet tehnyt! Tykkään varsinkin noista korttien värisävyistä, ihanan raikkaita eikä sitä perinteistä tipunkeltaista :)
    Innokkaasti mukaan arvontaa!

    VastaaPoista
  2. En ole ollenkaan kevättyyppiä, mutta ihanan näköisiä askareita ! Pitäisi vissiin itsekin siivota keittiön pöytä ja antaa saksien viuhua ^^
    Päätin vihdoinkin jättää kommentin vaikka säännöllisesti jo tovin blogiasi lukenutki mutta nyt oli niin hyvät kannusteet :P Hyvää kevättä kaikille !

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs olet ahkeroinut ja saanut aikaiseksi kaikkia ihanuuksia. Ihanan raikkaita keväisiä värejä! Täytyy itsekin kokeilla tuota koria, kiva kun laitoit ohjeen siihen.

    VastaaPoista
  4. Voi että olet tehnyt ihania pääsiäisjuttuja! Kiitos korin ohjeesta, pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Kyllä se kevät näyttää tulevan kun pääsiäinenkin on jo oven takana. Kiva blogi sulla.

    VastaaPoista
  6. ootpa tehny kivoja pääsiäsi juttuja kaikkia mahollisia :) ihana toi perhos stanssi :) mulla ei oo blogia mut ehkä vielä joskus sellasenkin laitan pystyyn :) toivottavasti arpa onni suosisi :) sähköposti on emmakujala@wippies.fi t. Emma KK:sta :) mukavaa kevään jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. kivoja juttuja. pitää varmaan tehdä itsekin jotain koristeita pääsiäisasetelmiin, sun tekemät huopaiset puput on ainaskin tosi ihania :)

    VastaaPoista
  8. Oikein kiva idea käyttää huopaa noihin pupu-koristeisiin.

    hmm, mitähän kivaa sinä arvotkaan :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania ja suloisia pääsiäisjuttuja - nuo huopapuputkin niin hellyttäviä.....itsellä ei vielä mitään, pitäs kai kaivaa edes jotain vanhoja, että fiilis alkais tulla :)

    VastaaPoista
  10. Todella hyvin käytetty annetun DT-paketin sisältöä. Minäkin ihastuin erityisesti huopapupuun ja tuohon namipussiin:)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihastuttavia askareluja olet tehnyt. Pääsiäinen on jotenkin niin suloista aikaa. Siihen kuuluu niin hempeät lämpimät värit kevään tuloa odotellessa. Ihastuin töihisi.

    VastaaPoista
  12. Ihania noi kaikki pääsiäisjutut! Mukana tietenkin arvonnassa :)

    VastaaPoista
  13. Jopas onkin mahtavan hienoja juttuja syntynyt paketista. Todella upeita!

    VastaaPoista
  14. Hieno kyllä tuo pupukoriste on ja kivoja yllätyspussukoita ja koreja olet kyllä saanut aikaan. Ja korttejakin vielä... Ei voi kun ihmetellä (itsekin kahden lapsen äiti).

    VastaaPoista
  15. Sähän sain makeen paketin sieltä Sinellistä ja mitä kaikkea siitä oletkaan saanut aikaan. Hienoa!

    VastaaPoista
  16. Ihanan keväisiä. Perhoskortista tuli kivan raikkaan näkönen :)

    VastaaPoista
  17. Ihan pittää sinelliin lähteä hakemaan samoja stansseja, niin hienoja pääsiäisjuttuja olet tehnyt :) ja arvontaakin mukaan!

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus ja nättejä askarteluja! :)

    VastaaPoista
  19. Kivoja pääsiäis-askarteluja olet tehnyt :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!♥ Tulehan toistekkin vierailulle!:)