sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Nuotiopaikka ja Goodion herkkuja

Heippa!
 
Tässä tilannekuvia kesällä valmistuneesta nuotiopaikasta.
Nuotiolla on istuskeltu tässä kesän ja syksyn mittaan sekä omalla porukalla että ystävien kanssa.
 
 
Jotta tiesimme, mistä kaivaa, merkkasimme paikan spraymaalilla.
Ympyrän piirtää helposti tikun ja langan avulla.
 
 
Kun merkit on piirretty, alkaa kaivaminen.. kaivoimme (=mies kaivoi, hih!) n. 20cm syvyydestä maata pois.
 
 
Naureskelin miehelle, kun kesällä katselin parvekkeelta, että valmis kaivuutyö näyttää mielestäni ufon laskeutumispaikalta!
 
 
Seuraavaksi asettelimme kaivonrenkaan paikalleen. Halusimme hieman upottaa sitä, jotta laidat eivät olisi liian korkealla penkkeihin nähden.
 
 
Penkeiksi löytyi sopivan muotoisia vanhoja kivijalkakiviä. Kauan mietimme, teemmekö pelkistä kivistä penkit, vai kiinnitämmekö lankut kivien päälle penkeiksi. Päädyimme kuitenkin laittamaan lankut kivien väliin, jolloin kiven kaunis ja rosoinen pinta jää kivasti näkyviin.Ajoimme hiekkaa kuopan täyteen, jonka jälkeen asettelimme kivet sopiville paikoille.  
 
 
Penkkien lankkujen asennusta varten mies kiinnitti kiviin kulmaraudat pitkillä ankkuripulteilla.
 
 
Hän porasi kiviin reiät pulteille ja hitsasi kulmaraudan pultteihin.
(lopuksi vielä maalasi raudat estämään ruostumista)
 
 
Kun isot kivet on saatu paikoilleen on pikkukivien asennuksen vuoro.
Tasoitimme hiekkaa ja mukulakivet naputeltiin kumivasaralla paikoilleen. Pikkuhomma, heh.
 
 
Penkkilankuiksi valitsimme kahta erikokoista lankkua (2"x 6" ja 2"x 7"), jotka sivelimme terassiöljyllä säänkestäviksi.
Joka penkki sahattiin 'mittaansa' kiven reunaa mukaillen.
 
 
Mielestäni tästä tuli kiva, ja näin kun teimme penkit, on istumatilaa huomattavasti enemmän, kuin jos olisi pelkät kivet istumapaikkoina.
 
 
Halusimme vielä tehdä kukkapenkin tielle päin.
 
 
Muoto haluttiin sovittaa nuotiopaikkaan sopivaksi.
Kolot pensaille, norjanangervot koloihin, suodatinkangas ja kuorikate päälle.
Norjanangervo valikoitui siksi, että siitä kasvaa toivottavasti sopiva näkösuoja penkkien taakse ajan mittaan.
 
 
Elävä tuli on jotenkin koukuttavaa katseltavaa..
 
 
Erittäin koukuttavaa on myös tämä yhdistelmä, Goodion Chili -raakasuklaa ja JHT mustalammas -kirja.
 
 
Goodion raakasuklaat ovat kotimaisia ja käsintetyjä.
Voit lukea lisää esim. heidän Facebook -sivuiltaan.
 
 
Ensiviikolla alkaakin marraskuu..
Saa alkaa miettimään ensin Isänpäivälahjaa ja sitten joululahjoja jaja..
Joululahjoja?! -kyllä, ostelen yleensä lahjat jo hyvissä ajoin, joulukuussa käyn oikeastaan vain ruokakaupassa.
 
Oikein kivaa sunnuntai-iltaa kaikille! 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!♥ Tulehan toistekkin vierailulle!:)