Heippa!
Loma lomailtu ja arkeen palattu. Lomalla nautittiin auringosta..
(laitan lomareissusta lisää kuvia myöhemmin..)
..ja kylläpä täällä kotosuomessakin on jo keväiset kelit. Mies tuossa tuumasikin, että mistä tietää että kevät on tullut.. -meidän tontilla se yleensä on kevään merkki, kun sirkkeli ilmestyy pihamaalle.
Joten pihatuvan rakennus jatkuu..
Viime syksynä saimme pihatuvan ulkoapäin valmiiksi.
Mutta palataampas rakennusvaiheeseen.. viimeksi kerroin pohjien teosta. Tänään päästään jo rakentamaan "ylöspäin". Eli tuvan pohjat teimme lankuista. Lankkujen välit suunniteltiin niin että villat mahtuvat sinne sopivasti. Teimme vielä noita pätkiä väleihin vahvistamaan pohjan rakenteita.
Koko pohjan alan vielä ruuvailimme filmivanerilevyillä umpeen altapäin.
Pohjan teimme valmiiksi autokatoksessa ja sen jälkeen siirsimme sen paikoilleen rapattujen harkkojen päälle.(Harkkojen päällä vielä eristeet, ettei kosteus nouse niitä pitkin pohjarakenteisiin)
Sitten vihdoin seinien tekoon! Merkitsimme ikkunoiden ja ovien paikat pohjaan, muuten taas pystyjen välit "villojen verran", eli lankun keskeltä-keskelle 60cm
Seinärakenteen teimme 2"x4" lankuista.
Seinien jälkeen vuorossa kattorakenteet. Halusimme korotetun sisäkaton luomaan tilan tuntua pieneen tilaan, joten teimme katon lappeet kurkihirren päälle. Näiden välit soviteltiin finnfoam-levyille sopiviksi.
Meillä yleensä työmaalla on vähintään muutama pari pikku "apukäsiä"..
Kattorakenteisiin kiinnitimme aluskatteen ja koolauslaudat. Teimme valmiiksi myös räystäslaudoituksen.
Ennen kuin katto koolataan ristiin, on syytä tarkistaa asennettavien kattopellien vaatima väli.
Valmista tuli!
Seuraavaksi onkin tuulensuojalevyjen vuoro, jatketaan siitä taas ensikerralla..
Kustannuslaskelmaa varten:
Harkot
Pohjan lankut
Pohjan filmivanerit
Seinän runkopuut
Kurkihirsi -lankku
Katon runkopuut
Aluskate
Lautaa koolauksia varten
Räystäslaudat
Teille tuleekin melko iso pihatupa.
VastaaPoistaMeillä on ollut pihatupa kaksi vuotta käyttämäti.
Ekana vuotena oli nuoremman pojan tavaroita, viime kesänä en ton lonkkani kanssa pystynyt siivoamaan.
Jospa tänä keväänä siivoaisin ja voitaisiin keittää kahvit, meillä on siellä sähköt.
Voi miten kaunis!
VastaaPoista